Shoud've Said No

Arki on käsite, mitä jaksan vihata ihan liikaa ja niihin samoihin vanhoihin rutiineihin putoaminen saa mut aina kaipaamaan pois siitä kaikesta. Aamuherääminen väsyneenä, meikkaaminen puolikuolleena, bussissa koomaamista, töitä, lounastauko, töitä ja päänsäryn kanssa kotiin jaksamatta tehdä melkein mitään sen jälkeen. God, I love my life.

Mulla tosiaan pari viikkoa töissä takana ja vähitellen alan miettimään miks sanoinkaan kyllä kun mua kysyttiin töihin. Enkö mä oikeesti saanut tarpeekseni niistä kahdesta ja puolesta vuodesta? Totuus tosin taitaa löytyä siitä, että kyllä mä itsekin tiedän, että tässä taloustilanteessa työpaikan saaminen ei ole ihan helppoa ja jos joku kysyy sua töihin, ei välttämättä kannata kieltäytyä. Pakko olla onnellinen työpaikasta, jossa kuitenkin ilmapiiri on mukava ja saan rullailla punaisella tuolillani ympäri paikkoja.

Sen lisäksi, että mulla on vakituinen työpaikka, pitäisi varmaan olla onnellinen myös siitä, että mulla on myös koulupaikka. Oikeasti, pitäisikö mulla olla mitään valittamista? Mulla moni kaveri jäi jo toista vuotta ilman koulutuspaikkaa ja itse pääsin ihan vahingossa sisään viime vuonna. Ai miten niin vahingossa?

Tuskin olen ainut, joka haki lukion loputtua kouluun ihan vain siksi, että tunsi lohduttavansa sillä erästä olematonta kolkkaa aivoistaan, joka oli sitä mieltä, että jos et ihan tyhjän päälle jäisi, olisi kiva. No, pidin ennakkotehtävistä ja lopulta lähetin hakemuksen tehtävineen PIRAMKin Virtojen yksikköön toivoen pääsyä medianomin pääsykokeisiin. Pääsykoekutsu tulikin niin kuin epäilin, mutta ongelmaksi koitui pääsykoepäivälle hankitti keikkalippu 30 Seconds To Mars konserttiin. No lopulta sain lykätä pääsykokeita seuraavalle "vara"-päivälle ja silloin sitten itseni virroille raahasinkin. Olin valvonut keikkaa edeltävän yön ja sitä edellinen päivä oli ollut lakkiaispäiväni. No keikalta Tampereelle viiden aikaan yöllä päästyäni valvomista oli kertynyt mukavat 46 tuntia - laskematta mukaan sitä, miten melkein nukahdin ystävääni vasten hesassa jalkakäytävällä bussia odotellessa - ja kunnioitettavien kahden tunnin yöunien jälkeen oli lähtö virroille. Mahtavat puitteet mennä pääsykokeisiin, jotka vielä koostuivat haastattelusta ja ryhmätehtävistä. Yltiömäisen väsymyksen takia en muistanut edes jännittää ja no, en edes muista tapahtumasta paljoa. Heinäkuun alussa riemuitsin yksi yö netistä nähdessäni, etten päässyt kouluun sisään ja ohut kirjekuori kertoi mun olevan ekalla varasijalla: pääsykokeista puoli pistettä vähemmän kuin olisi tarvinnut sisäänpääsyyn, mikä oli mielestäni loistava asia. Siinä vaiheessa pistin pyörät pyörimään au pair asioiden suhteen ja kun elokuun alussa sain tiedon päässeeni kouluun ensimmäiseltä varasijalta, oli au pair hommat jo kumonneet mahdolliset kouluajatukset ja opiskelupaikka pääsi lykkäykseen; ja on siellä edelleen.

Ihan vain siksi suostun olemaan koulussa kirjoilla, että jos en ensi keväänäkään saa opiskelupaikkaa, luultavasti aloitan väkisin siellä Virroilla, sillä liian kauaa en tahdo kellua tyhjän päällä. Mä saatan olla ainut, joka odottaa jo innoissaan syksyn yhteishaun alkamista, pääsykoekutsuja ja pääsykokeita. Pretty please... Mä niin en tahdo jumittua paikalleni vaan olisin jo niin valmis jatkamaan eteenpäin.