I don't care about my guilty pleasure for you
shut up cause we won't stop
and we're getting down
till the sun's coming up
(Cobra Starship - Guilty Pleasure)
shut up cause we won't stop
and we're getting down
till the sun's coming up
(Cobra Starship - Guilty Pleasure)
Yllä oleva kappale ei suinkaan lukeudu omiin guilty pleasure -kappaleisiini vaan ihan innoissani pompin ympäri huonetta ja veljeni iloksi huudatan Cobra Starshipiä vähintään kerran viikossa. Tällä kertaa kyse ei olekaan musiikista, mitä rakastan vaan siitä, mitä välillä punertavin poskin epäilen myöntää ääneen.
Ihmisten tuomitseminen näiden musiikkimaun perusteella on ehkä idioottimaisin teko ikinä. Myönnettäköön, että pyrin hienovaraisesti ohjailemaan välillä etenkin pikkusiskoni kuuntelutottumuksia, mutta jos joku tykkää ihan eri musiikista kuin minä, yleensä ohitan asian olankohautuksella. Mitä kavereihin tulee, ne tietävät, etten tarkoita sitä pahalla, jos irvistelen esimerkiksi suomi-räp -kappaleille.
Itse en mielellään puhu vieraille paljoa musiikkimaustani. Syitä on kaksi
1.) en tahdo tulla tuomituksi musiikkimieltymysteni perustella
2.) välillä tympii saada kysymys 'niin mikä se oli' seurauksena bändin nimelle ja loppuun
toteamus 'kuuteletpas sä outoa musiikkia'
Netissä harvemmin häpeän myöntää mitä kuuntelen, mutta pakko myöntää, että last.fm tallentaa välillä kappaleita, jotka voisi välillä jättää tallentumatta. Kyllä, tiedän, että tuosta ohjelmasta saa kappaleiden tallentumisen pysäytettyä tiettyjen biisien ajaksi, mutta koska tahdon tilastojeni olevan mahdollisimman todenmukaiset, kestän tietyistä kappaleista johtuvan häpeän. Jos tästä ei vielä ilmennyt, olen aivan liian last.fm-addikti ja äksyilenkin sen temppuilun perään tasaisin väliajoin.
Mitä sitten en välttämättä tykkäisi myöntää ääneen?
Mun top tracks -listan toiselta sijalta löytyy Dixie Chicks kappaleellaan Not Ready To Make Nice. Eittämättä ainut kappale kyseiseltä country -yhtyeeltä, mikä mulla on koneella, mutta upposin tähän ensimmäisellä kerralla jo niin pahasti, ettei tosikaan. Pelottavinta: kaikki lähes 250 soittokertaa on tulleet alle vuoden sisällä. Oops!
Koitan kovasti olla menettämättä kaikkea lähes 20-vuotiaan uskottavuutta myöntämällä, että Joe Jonas on suloinen - tosin olen täysin freaked out sen reisistä tämän videon takia. Teinistaran ajoittainen kuolaaminen olisi vielä ihan ok, mutta sitä suurempaa häpeää tuottaa myöntää, että se musiiki ei oikeasti ole hullumpaa. Last.fm'ssä JoBro't pitävät sijaa 48 päälle kahdella sadalla soittokerralla ja tämän huomaaminen pelotti mua jo hiukan. Kun SOS alkoi ensimmäisiä kertoja soimaan suomen radioissa, popitettiin sitä siskoni kanssa ihan kympillä ja ilmeisesti siskolleni Ruotsista tuliaisiksi tuoma levy iskostui vähän myös vanhempaan kuuntelijaan. Mitkä olivatkaan sitten New Yorkin tuliaiseni siskolleni... no uunituore uutuuslevy tietysti! Ja ei, en osta siskolleni levyjä kaapatakseni sitemmin omaan hyllyyni; ostan niitä siksi, että se oikeasti tykkää niistä. Ja hei, silloin kun oikein tarvitsee nollata aivoja, mikä onkaan parempaa kuin kaivaa digiboksin kätköistä Camp Rock -leffa ja katsella söpöä naapurinpoikaa luonnon keskellä tunnin ajan. Ja ikää oli.... yhtä paljon kuin Joella ainakin!
Kuka menetti juuri uskonsa mun täysjärkisyyteen? Tervetuloa kerhoon. Loput ei sitten olekaan niin noloja.
Toinen Disney-stara, jonka mielelläni repisin pois Disney-leiman alta, on Taylor Swift. Singer-songwriter... love it! Mulla jenkeissä autossa loistava tapa hiljentää lapset oli Disney-radion tarjonta. Love Story oli kevään suuri hitti ja pitkin hampain muutaman viikon pakkosyötön jälkeen aloin pitämää siitä. Levyn ostettuani pääsin toiseen kappaleeseen ja sanat when you're fifteen and somebody tells you they love you, you're gonna believe them yllättivät mut aitoudellaan ja en vain voinut olla rakastumatta. Juuri tuo Fifteen kappale on yksi omia suosikkejani samoin kuin Forever & Always.
Alussa mainitsin epämieltymykseni suomiräpiin. Vieläkin käy kylmät väreet selässä vuodentakaisen Asan keikan seurauksena, kun oli pakko katsella sitä sähläämistä varmistaakseni paikkani Paramoren eturivissä. Yleensä vain irvistelen esimerkiksi Cheekille, mutta nehän on juuri ne poikkeukset, jotka vahvistavat sen säännön.... Mc Mane feat Valveuni - Hiljainen ilta ja Edorf - Hetki Vaan Aikaa. Niimpä, olen totaalinen sucker slovareille. Ja juu, eräs pomppi kyllä Elastisen tahtiin sohvalla abiristeilyllä, mutta sen varmaan voisi laittaa täysin viinan piikkiin. Itse tosin en mielestäni ollut yhtään humalassa, mutta kaverini, jonka siellä vai nopeasti näin myöhemmin valaisi mua kyllä sä sallis aika humalassa olit. Eli siis suomi hiphopia vain humalassa, deal?
Let's escape into the music laulaa Rihanna kappaleessaan Please Don't Stop The Music ja I'm gonna escape into the closet myöntäessäni, että tämä kappale kuuluu yksiin suosikkikappaleistani ikinä. Ihanaa tanssimusiikkia ja en voi sille mitään, että pidän tuosta vain ihan hurjasti. Toinen jo vuosien takainen jumitussuosikki on Sunrise Avenuen Fairytale Gone Bad. Tässä itselleni aikanani oli vaikeinta myöntää sen suomalaisuus.
En edes keksi mitä muita guilty pleasure kappaleita mun koneeltani löytyy. Vähän mietityttää tässä kohtaa myöntäessäni heikkouden countryyn, disney-tähtiin, räppiin ja poppiin. Ja minä kun niin vannoin oleani rock-tyttö. Onneksi nämä ovatkin kaikki niitä poikkeuksia, jotka vahvistavat niitä kirjoittamattomia sääntöjä... tai ainakin uskottelen itselleni niin.
Ihmisten tuomitseminen näiden musiikkimaun perusteella on ehkä idioottimaisin teko ikinä. Myönnettäköön, että pyrin hienovaraisesti ohjailemaan välillä etenkin pikkusiskoni kuuntelutottumuksia, mutta jos joku tykkää ihan eri musiikista kuin minä, yleensä ohitan asian olankohautuksella. Mitä kavereihin tulee, ne tietävät, etten tarkoita sitä pahalla, jos irvistelen esimerkiksi suomi-räp -kappaleille.
Itse en mielellään puhu vieraille paljoa musiikkimaustani. Syitä on kaksi
1.) en tahdo tulla tuomituksi musiikkimieltymysteni perustella
2.) välillä tympii saada kysymys 'niin mikä se oli' seurauksena bändin nimelle ja loppuun
toteamus 'kuuteletpas sä outoa musiikkia'
Netissä harvemmin häpeän myöntää mitä kuuntelen, mutta pakko myöntää, että last.fm tallentaa välillä kappaleita, jotka voisi välillä jättää tallentumatta. Kyllä, tiedän, että tuosta ohjelmasta saa kappaleiden tallentumisen pysäytettyä tiettyjen biisien ajaksi, mutta koska tahdon tilastojeni olevan mahdollisimman todenmukaiset, kestän tietyistä kappaleista johtuvan häpeän. Jos tästä ei vielä ilmennyt, olen aivan liian last.fm-addikti ja äksyilenkin sen temppuilun perään tasaisin väliajoin.
Mitä sitten en välttämättä tykkäisi myöntää ääneen?
Mun top tracks -listan toiselta sijalta löytyy Dixie Chicks kappaleellaan Not Ready To Make Nice. Eittämättä ainut kappale kyseiseltä country -yhtyeeltä, mikä mulla on koneella, mutta upposin tähän ensimmäisellä kerralla jo niin pahasti, ettei tosikaan. Pelottavinta: kaikki lähes 250 soittokertaa on tulleet alle vuoden sisällä. Oops!
Koitan kovasti olla menettämättä kaikkea lähes 20-vuotiaan uskottavuutta myöntämällä, että Joe Jonas on suloinen - tosin olen täysin freaked out sen reisistä tämän videon takia. Teinistaran ajoittainen kuolaaminen olisi vielä ihan ok, mutta sitä suurempaa häpeää tuottaa myöntää, että se musiiki ei oikeasti ole hullumpaa. Last.fm'ssä JoBro't pitävät sijaa 48 päälle kahdella sadalla soittokerralla ja tämän huomaaminen pelotti mua jo hiukan. Kun SOS alkoi ensimmäisiä kertoja soimaan suomen radioissa, popitettiin sitä siskoni kanssa ihan kympillä ja ilmeisesti siskolleni Ruotsista tuliaisiksi tuoma levy iskostui vähän myös vanhempaan kuuntelijaan. Mitkä olivatkaan sitten New Yorkin tuliaiseni siskolleni... no uunituore uutuuslevy tietysti! Ja ei, en osta siskolleni levyjä kaapatakseni sitemmin omaan hyllyyni; ostan niitä siksi, että se oikeasti tykkää niistä. Ja hei, silloin kun oikein tarvitsee nollata aivoja, mikä onkaan parempaa kuin kaivaa digiboksin kätköistä Camp Rock -leffa ja katsella söpöä naapurinpoikaa luonnon keskellä tunnin ajan. Ja ikää oli.... yhtä paljon kuin Joella ainakin!
Kuka menetti juuri uskonsa mun täysjärkisyyteen? Tervetuloa kerhoon. Loput ei sitten olekaan niin noloja.
Toinen Disney-stara, jonka mielelläni repisin pois Disney-leiman alta, on Taylor Swift. Singer-songwriter... love it! Mulla jenkeissä autossa loistava tapa hiljentää lapset oli Disney-radion tarjonta. Love Story oli kevään suuri hitti ja pitkin hampain muutaman viikon pakkosyötön jälkeen aloin pitämää siitä. Levyn ostettuani pääsin toiseen kappaleeseen ja sanat when you're fifteen and somebody tells you they love you, you're gonna believe them yllättivät mut aitoudellaan ja en vain voinut olla rakastumatta. Juuri tuo Fifteen kappale on yksi omia suosikkejani samoin kuin Forever & Always.
Alussa mainitsin epämieltymykseni suomiräpiin. Vieläkin käy kylmät väreet selässä vuodentakaisen Asan keikan seurauksena, kun oli pakko katsella sitä sähläämistä varmistaakseni paikkani Paramoren eturivissä. Yleensä vain irvistelen esimerkiksi Cheekille, mutta nehän on juuri ne poikkeukset, jotka vahvistavat sen säännön.... Mc Mane feat Valveuni - Hiljainen ilta ja Edorf - Hetki Vaan Aikaa. Niimpä, olen totaalinen sucker slovareille. Ja juu, eräs pomppi kyllä Elastisen tahtiin sohvalla abiristeilyllä, mutta sen varmaan voisi laittaa täysin viinan piikkiin. Itse tosin en mielestäni ollut yhtään humalassa, mutta kaverini, jonka siellä vai nopeasti näin myöhemmin valaisi mua kyllä sä sallis aika humalassa olit. Eli siis suomi hiphopia vain humalassa, deal?
Let's escape into the music laulaa Rihanna kappaleessaan Please Don't Stop The Music ja I'm gonna escape into the closet myöntäessäni, että tämä kappale kuuluu yksiin suosikkikappaleistani ikinä. Ihanaa tanssimusiikkia ja en voi sille mitään, että pidän tuosta vain ihan hurjasti. Toinen jo vuosien takainen jumitussuosikki on Sunrise Avenuen Fairytale Gone Bad. Tässä itselleni aikanani oli vaikeinta myöntää sen suomalaisuus.
En edes keksi mitä muita guilty pleasure kappaleita mun koneeltani löytyy. Vähän mietityttää tässä kohtaa myöntäessäni heikkouden countryyn, disney-tähtiin, räppiin ja poppiin. Ja minä kun niin vannoin oleani rock-tyttö. Onneksi nämä ovatkin kaikki niitä poikkeuksia, jotka vahvistavat niitä kirjoittamattomia sääntöjä... tai ainakin uskottelen itselleni niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti