Warning: kind of picture heavy!
Mä palasin suomeen tilanteesta, joka oli mulle henkisesti hyvin koetteleva. Yksi syy paluulle oli myös ajatus siitä, etten kerrankin saisin kaikki palaseni yhtä aikaa kokoon ja sitä myötä ajatuksiini hiukan selkiyttä, mutten tajunnut jättäväni taas osaa itsestäni maailmalle palatessani kotiin. Tony Bennet laulaa
I Left My Heart in San Francisco, mutta omani taisin jättää New Yorkiin. Vaikka samassa kappaleessa lauletaan
I've been terribly alone and forgotten in Manhattan, se on ehkä ainut paikka, jossa en yksin harhailusta huolimatta ole koskaan tuntenut itseäni yksinäiseksi.
Mä en tiedä kuinka selkeästi koskaan täällä olen kertonut asuneeni muutaman mailin New York Cityn pohjoispuolella vuoden alusta kesän puoleen väliin. Siitä kuitenkin enemmän
täällä. New York ehti kuitenkin niin kaupunkina kuin osavaltionakin vaikuttaa muhun aika todella suuresti. En mielestäni valehtele sanoessani tuon kaupungin ja osavaltioiden eri kolkkien katsovan sua silmiin täysin eri tavalla joka päivä.
Mun suosikki paikaksi koko kaupungissa nousi nopeasti Brooklyn Bridge. Mielestäni tuo silta yhdistää niin kahta eriliasta maailmaa toisiinsa ja siinä on jotain, minkä takin päädyin palaamaan samaan paikkaan aina tarvitessani aikaa miettiä ja rauhoittua. Toisella puolen tervehti Manhattanin oletettu glamourisuus ja vain ympäri käntyessään pystyi katsella Brooklyniin, joka mielestäni oli vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen, ellei jopa persoonallisempi kuin tuo mahdollisuuksistaan tunnettu saari. Liian useasti harhaillessani kaupungissa päämäärättä päädyin tuonne sillalle vain rauhoittumaan.
Toinen suosikkipaikoistani oli Central Park, jossa käyskentelemistä rakastin niin yksin iPodini kanssa kuin kavereidenkin kanssa. Mä en vain voi kuvitella mitään parempaa kuin hyvän seuran ja söpön muusikkopojan soittavan akustista kitaraa lähistöllä kun aurinko paistaa ja kaikki tuntuu vaan niin hyvältä juuri siinä hetkessä.
Itse olin vieraillut tuolla Cityssä jo kerran ihan turistimielessä aiemmin, mutta pakko niitä nähtävyyksiä silti oli käydä katsomassa. Kyllä, Vapauden Patsas, Ground Zero, Times Square, Empire State Building...
Onneksi ainakaan itselleni tuo kaupunki ei ollut pelkkiä turisti-juttuja ja mielestäni kannattaakin yrittää raapaista vähän pintaa syvemmältä ja saattaa löytää kaikkea kivaa. Olen aina ollut niin umpirakastunut Lontooseen, että New York on ollut vaan syrjähyppy tässä elämässä. Omaksi ihmetyksekseni jossain vaiheessa kevättä aloin rinnastamaan tuota suurkaupunkia kotiini ja tunsin siellä oloni turvalliseksi eri tavalla, kuin missään muualla olen tuntenut. Ei haitannut kävellä keskellä yötä yksin tai vähän huonommilla alueilla, tunsin silti kaiken olevan ok. Harlemiin tosin en silloisena blondina kunnolla uskaltautunut kun perään huudettiin jo autolla ohi ajaessa.
Olisi tietty hienoa sanoa törmänneensä Lauren Grahamiin ihan noin vain kadulla kiitäessä, mutta oikeasti tämä nättimys tähditti yhtä Broadway -musikaaleista nimeltään Guys And Dolls. Oli muuten huippu musikaali, todella loistavasti tehty ja mahtava roolitus. Me likes. Pääsin näkemään yhden lempinäyttelijöistäni ensiksi edessäni lavalla ja myöhemmin ihan noin kosketusetäisyydeltä teatterin ulkopuolelta. Gotta love New York! Niin joo, näinhän mä presindentti Obamankin autonsa sisällä. Ihan aikuisten oikeesti.
Niin paljon kuin ehkä NYCtä tässä olen suitsuttanut, ei kannata unohtaa sitä osavaltiota joka ulottuu satoja kilometrejä itse tunnetusta metropolista pohjoiseen. Omat kokemukseni rajoittuvat lähinnä Westchesteriin, ensimmäiseen piirikuntaan(?) heti itse Cityn yläpuolella. Mielestäni oli uskomatonta, miten erilaisia kaupunkeja niin suppealta alueelta löytyi ja miten yhteenkasvanutta aluetta se oli. Itse asuin talossa joka näytti tältä:
Sain vähän jenkkinäkökulmaa miettiessäni, ettei toi oikeasti edes ole iso. Asuinpaikkana toimi Bronxville niminen pikkukaupuki jossa voin kertoa joidenkin ihmisten asuvan lähes linnojen kokoisissa kartanoissa. Suomalaisella meenasi mennä sormi suuhun siinä vaiheessa kun näki ne todelliset ökytalot. Mulla ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa Bronxvillestä. Ihanan turvallinen paikka ja keskusta sekä juna-asema olivat itselleni alle viiden minuutin kävelymatkan päässä. Vieressä virtasi Bronx river jonka reunalla kulkenut lenkkipolku muodostui lähes päivittäiseksi tuttavuudeksi, jonka varrella satoin joskus vain istua, katsella hanhia (kyllä!) ja nauttia yksinäisyydestä.
Kuuden kuukauden aikana ehdin tutustua läheisesti mm. Yonkersiin, Scarsdaleen, Hartsdaleen, White Plainsiin ja Mount Vernoniin, joista jokainen tuntui täysin erilaiselta paikalta ja joista jokaisesta löysin ihania puolia. Samoin tuli tutkailtua myös muista paikkoja vielä vähän pohjoisempaa ja nekin tuntuivat ihan erilaisilta.
Niin kuin mainitsin jo tuolla ylempänä, taisin ihastua Brooklyniin vielä enemmän kuin Manhattaniin. Yleensä kun puhun New York Citystä, ihmiset aina ajattelevat vain Manhattania. Kuitenkin tuo kaupunki koostuu viidestä eri kaupunginosasta, joista tunnetuimmat varmaan on Manhattan ja Brooklyn. Itse en kovin usein käynyt Brooklynissä, mutta silti se ehti vakuuttaa mut aika voimakkaasti. Queensissa en pahemmin ehtinyt vierailemaan, mutta nopea tutustuminen ei ainakaan saanut mua juoksemaan pakoin. Samoin Staten Island tuli koettua jopa Staten Island Ferry -terminaalin verran, joten siitä ei varmaan paljon sanomista ole. Bronxissa sentään tuli seikkailtua enemmän ja vähemmän ihan vain siitä syystä, että meidän talon vierestä kulkeva valtatie vei suoraan sinne. Mä voin kertoa, ettei yksisuuntaisilla pikkukauduilla eksyksissä ajeleminen lukeudu elämäni huippuhetkiin, mutta löysin perille, olen ylpeä siitä.
Bronxissa tuli parhaiten tutustuttua Bronx Zoohon ja Botanical Gardensiin (kasvitieteellinen puutarha), jossa yritin kehittää kukka-kuvaamistaitoani, joka ei koskaan ole ollut kovin kehuttava. Kun katsoo tuota kukkaa oikein tarkkaan, please, kertokaa mulle joku, että sen keskusta näyttää ihan ötökältä, jokka on silmät, nenä ja kaksi ötökkätassua töröttämässä ulos keskustasta. Oon yrittänyt vakuuttaa kaikkia ympärilläni tästä faktasta, mutta suurin osa vaan tuhahtelee.
Yhtä juttua mulla on aika kova ikävä jenkeistä.... Starbucksia!
Ei, mä en yleensä juonut noita kermasokeripommeja, vaan jotain paljon terveellisempää, mutta pahana päivänä loistava piristys oli hakea jotain suussa sulavaa Starbucksista mukaan. Ja ei, mä en myöskään juonut tollaisia litran saaveja kahvia. Meillä vaan sattui olemaan sanaton sopimus mun kahden eri Starbucksin poikien kanssa, että vaikka kuinka tilaan pienen kahvin saan sen litran saavin, enkä koskaan kohteliaana viitsinyt huomauttaa, että mä en muuten jaksa juoda sitä juomaa kuin sen pienen kahvin verran. Yleensä lahjoitin jollekin kaverilleni loput juomasta. Vastapalvelukseksi yleensä jäin juttelemaan niille työntekijöille aina hetkeksi jos oli hiljaisempaa.
Ja hei, ihan vielä todistukseksi, että kyllä mäkin siellä oikeasti olin!
Käytiin moikkaan julkimoita Madame Thussaudsilla. Mä niin tykkään kaikista niistä kuvista kun näytän niissä joko siltä, että A.) mulla ei ole hametta, B.) näytän kuin olisin raskaana tai C.) ne kuvat on epätarkkoja tai tärähtäneitä. Näyttää mm. että antaisin pusua Donald Trumpin ja George W. Bushin poskille, vaikka todellisuudessa näytin niille ilkeästi kieltä.
Lopuksi vielä kannustan selvästi iloisena isäni ja veljeni alkupala-vuorta, joista itse söin vain tuon keskimmäisen salaatin kun kuulemma
pojat ei oo pupuja, ole sä vaan tyttö ja nakerra vihreitäs. ps. kattokaa tota mun drinkkiä - joka tosin on alkoholiton. Miksen mä saa mitään yhtä herkullista aikaiseksi red bullista ja mangososseesta?
