Love Game

Voihan kirous! Tahtoisin päivittää tätä niin paljon useammin, mutta mun elämäni on tällä hetkellä lähinnä työntekoa ja tylsyyttä. Enkä yhtään vähättele. Tampereen kavereista suurin osa katos maailmalle (=ympäri suomea) elokuun lopussa ja nyt Tampere on tylsä ja minun elämäni on tylsää. Toivottavasti saan itsekin kadota Turkuun vuoden alussa opiskelemaan.

Sen sijaan, että kertoisin miten tappavan mielenkiintoista on ravata kodin ja kaupungin väliä, voisin kertoa vähän tuoreesta rakkaudestani, jonka kyllä kuvittelin aikanaan jäävän vain yhden illan jutuksi. Nyt ei ole puhe miehistä - vaikka yhden sellaisenkin voisin napata - vaan musiikista.

Kesällä Suomeen palattuani olin lähdössä yhden hyvän ystäväni kanssa baariin ja kuunneltiin sitten mun kaiuttimista kaverini bile-soittolistaa. Muhun ei iske minkäänlainen tusina-pop, mitä radiosta tulee, muuta kuin humalassa. No kaverini soittolistalta löytyi paljon Lady Gagaa ja Lily Allenia. No Lilyssä on mielestäni aina ollut tyyliä ja taitoa, mutta en vain koskaan ollut kuunnellut neidin musiikkia tarkemmin. Seuraavana päivänä lähti Lilyn levy Ideaparkista mukaan.

No Lady Gaga menetteli silloin, ok biisejä, mutta ei mun juttu... no mitäpä sitten sattui? Yksi päivä syyskuussa kun ajettiin porukoiden kanssa mökille, jotta veli saisi viettää 18-vuotis synttäreitään meillä ennen kun lähtevät baariin, kuulin radiosta jotain, mikä sai mut ihan täysin mykistyneeksi. Soittivat Paparazzia radiossa. Mä olen kerran aiemmin rakastunut kappaleeseen yhtä palavasti ensi kerran sen radiosta kuullessani. Tämä iski kuin leka päähän samoin kuin aikanaan Pinkin Dear Mr. President. Kumpikin näistä kappaleista ampuu täydellisesti ohi sen yleisen genren, jonka tyyppistä musiikkia tykkään kuunnella.

No oli pakko hankkia Lady Gagan levy koneelle ja from then on, I've been hooked. Tuo on yksi loistavimmista levyistä, joita olen kuullut, täydellisen vahva alusta loppuun.

Hauskinta tässä on se, että ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy. Vihasin syvästi Katy Perryä kuullessani ensimmäisen kerran Ur so gay kappaleen, joka netissä julkaistiin pitkään ennen esikoislevyn julkaisua. Katyn kohdalla I Kissed A Girl alkoi jo vähän toimia, mutta ei siltikään. Suostuin ostamaan Katun levyn ja mun täytyi kuunnella se vain kerran läpi ymmärtääkseni, että kyseessä tulisi olemaan yksi vuoden 2008 suosikkilevyistäni. Sama siis kävi Lady Gagan kohdalla: vihasin Just Dancea kesällä 2008. En voinut sietää sitä, en vaikka mikä olisi. Poker Face ei ollut täydellisen kamala, mutta en mä siitäkään kunnolla pitänyt ja Paparazzi sitten iski. Nykyään osaan sietää sekä noita Katyn, että Lady Gagan aiempia inhokkikappaleita, mutta on ne edelleen kummaltakin levyltä ne vähiten soitetut. Onneksi tämä levy on julkaistu jo vuoden 2008 puolella, ettei mun tarvitse vuoden lopussa päättää tämän ja Parmoren sekä Cobra Starshipin uutuuslevyjen väliltä, mikä on paras.

Kun tässä nyt aloin näitä kahta vertaamaan, niin pakko sanoa, että Katy kiilaa ohi ja kevyesti. Pidän Katyn elämänasenteesta, esiintymnistavasta ja omalaatuisuudesta. Lady Gagan kohdalla se lähinnä ärsyttää: kaikki rakentuu liikaa lavashown, ulkomuodon ja kummallisuuden ympärille, eikä niinkään musiikin.

Muutama plussa kuitenkin Lady Gagalle: se on syntynyt Yonkersissa, jonka rajalla asuin Jenkeissä. Siis kirjaimellisesti ulos kävellessäni saatoin meidän talon rajalla hyppiä puolelta toiselle ja olla joko Yonkersissa tai Bronxvillessä. Toinen plussa siitä, että neidin kiertue ilmeisesti uloittuu suomeen ensi keväänä ja olen niin raahaamassa ystäväni mukaan sinne, vaikka olisinkin köyhä opiskelija ja periaatteessa mulla ei olisi varaa hallikeikkoihin.

Nyt vaihdan takaisin popittelemaan Boys Boys Boysia, joka on tuon Paparazzin ohella suosikkikappaleeni. Oikeasti mun pitäisi olla jo nukkumassa, että herään huomenna töihin, mutta mitä pienistä?